111.jpg

Ihana, kaunis Hämeenlinna kutsui taas luokseen, tällä kertaa teatterin merkeissä. En kaupungissa kauaa ehtinyt olla, kun Hämeenlinnan uuteen kesäteatteriinkin saavuin nipin napin viisi minuuttia myöhässä, saaden teatteriyleisöltä huvittuneita naurahduksia. Onneksi ovat yleensäkin todella rentoa sakkia! Esitys oli nimeltään Kaksi puuta. Jep, nimensä mukaisesti siinä laulettiin Juha Tapion hittejä hauskalla esityksellä höystettynä - ei paljon parempaa yhdistelmää voi ollakaan. Nautin kyllä kovasti, vaikka teattereissa muuten tulee harmittavan vähän käytyä. Jos tästä taas saisi lisäbuustia!

222.jpg

Itse kaupungissa en esityksen jälkeen kerennyt olla kuin pari tuntia illasta, mutta oli ihan mukavaa kävellä rantaa pitkin auringonlaskua katsellen. Kaupat alkoivat olla jo kaheksan aikaan kaikki järjestäen kiinni, joten onneksi on keksitty 24h mäkkärit (joiden pirtelökoneet ovat yllätys yllätys rikki). Onneksi sieltä sai sentään appelsiinimehua! Päädyin loppuajaksi istuskelmaan hieman nälissäni ja tylsistyneenä puistoon, kun akkuakin oli niin vähän ettei voinut siitäkään mitään katsoa. Ihan kuin toivomuksesta tuli vanhempi hämäläismies kahden suloisen koiran kanssa juttelemaan kanssani. Mikäs sen parempaa, aika kului nopeasti! Ja taas vahvistuivat halut muuttaa kyseiseen kaupunkiin, kun ihmisetkin ovat tuollaisia. Puhuttiin matkustelusta paljon, mistä pääsen mainitsemaan että ostettiin kaverin kanssa syksylle reissu! Lähdetään Hollantiin, Amsterdamiin, joten kaikki vinkit on tervetulleita!


1111.jpg11.jpg2.jpg