1.jpg

Meillä on pieni ryhmä, jonka kanssa tulee vietettyä aikaa aina kun saadaan vain kolmen hengen työkuviot ja muut suunnitelmat natsattua yhteen. Töiden kautta ollaan päästykin tutustumaan toisiimme, näiden naisten kanssa voi kyllä puhua mistä vaan maan ja taivaan väliltä hyvän ruoan ja tekemisen yhteydessä. Kiitollinen olen, että ollaan löydetty toisimme.

Käytiin eilen elokuvissaa ja syömässä Ratinan uudessa välimerellisessä ravintolassa nimeltä Sandro. Vähän uumoiltiin että pitäisikö sinne varausta tehdä, mutta oli kyllä niin tyhjää että pystyttiin paikkaa vaihtamaan kolmeenkin kertaan (kun ensin oli liian varjoista ja sitten oli liian aurinkoista ja...). Ulkona päädyttiin siis kirjaimellisesti syömään, eikä se tuuli mitään haitannut vähän vain pinaattia ja servettejä riepotteli!

Menu oli mielenkiintoinen ja siellä oli heti ystävällistä henkilökuntaa selventämässä menun sisältöä. Jakamisruokaa - se on nykyään in ja monen paikan motto. Todella kiva ominaisuus ei siinä mitään, pääsee maistamaan useampia ruokalajeja! Suositeltiin valitsemaan Dip&flatbread ja Mezze - kohdista annoksia, mitkä maistuisi kaikille ja jakamaan sitten. Tämä helpotti huomattavasti valitsemista (kun menu oli muutenkin englanninkielinen ja sai joidenkin kohdalla hieman pohtia että mitähän tämä nyt sitten on), kun saatiin karsia muut menun vaihtoehdot pois. Valittiin kaksi dippiä Tzatsiki ja Avokado pistachio dip, niiden kanssa sai leivän per dippi joten ostettiin vielä yksi extra, että kaikille olisi oma repimisleipä.

2.jpg

Mezzeistä valittiin Heart of palm salad, Feta salad ja Crispy pulled duck. Ja vaikka vähän salaattipainotteisesti mentiin, niin kyllähän tässä täyteen tuli vaikka annokset vielä jaettiin. Ruoka oli maistuvaa, mausteista ja kevyttä. Tänne kyllä suosittelen ehdottomasti menemään. Hintaa viidelle annokselle tuli reilut 50e ja se kolmeen pekkaan jaettuna oli kyllä joka pennin arvoista.

3.jpg

Illasta vielä uutta Mamma Mia! - elokuvaa katsomaan. Hauska, viihdyttävä, romanttinen ja sen lisäksi vielä ne musiikkiesitykset, eihän siitä voi olla tykkäämättä!

4.jpg